Perussuomalaiset

Aleksi Hernesniemi

Koulukiusattujen oikeudet

Koulutyö on taas alkanut ympäri Suomea. Tuhannet lapset ja nuoret pääsevät oppimaan uusia asioita ja kehittämään taitojaan. Kaikkien osalta koulujen alku ei välttämättä ole iloinen asia. Myös koulukiusatut joutuvat palaamaan kouluun.

Kiusaaminen ei ole leikin asia. Se on henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Se täyttää helposti monien eri rikosten tunnusmerkistöt, minkä johdosta voidaan tuomita sakkoihin ja törkeimmissä tapauksissa jopa vankeuteen. Koulun henkilökunta voi syyllistyä virkavelvollisuuden rikkomiseen, jos koulukiusaamiseen ei puututa välittömästi.

Kiusaaja ei tunne armoa kiusattua kohtaan. Miksi yhteiskunnan tulisi hyysätä kiusaajia ja heidän suojelijoitaan? Oikeusjärjestelmän tulee suojella uhreja – ei rikollisia. Jos huomiota ja suosiota täytyy hakea muita alistamalla, se kertoo ainoastaan kiusaajan heikkoudesta ja kyvyttömyydestä käsitellä ihmissuhteita. Kun kiusaamista tehdään isolla jengillä, se kuvastaa ainoastaan kiusaajien raukkamaisuutta.

Kaikki vanhemmat eivät kestä katsoa, kun heidän lastaan kiusataan vuosikausia, eikä asiaan puututa. On valitettavaa, jos lasten turvallisuutta puolustavat vanhemmat leimataan ”vaikeiksi ihmisiksi”. On täysin ymmärrettävää, että vanhemmat haluavat suojella lapsiaan väkivallalta ja siirtävät lapsensa kotiopetukseen. Siihen ei tarvita viranomaiselta lupaa, vaan huoltajien ilmoitus koululle riittää.

Lukuisten tutkimusten perusteella kotiopetus on erinomainen vaihtoehto lapselle ja vanhemmille. Lapsi saa yksilöllistä opetusta massaopetuksen sijaan. Lisäksi perhe voi viettää enemmän aikaa yhdessä, sillä opettajana voi olla vanhempi tai esimerkiksi sukulainen. Tutkintovaatimuksia ei ole. Kotiopetusta ei ole rajattu ainoastaan kotiin, sillä opetusta voidaan järjestää periaatteessa missä vain – mielikuvitus on rajana. Myös yksityisopettajien palkkaaminen on mahdollista.

Jokaisella on oikeus turvalliseen koulunkäyntiin. Tehdään siis jokainen oma osamme, jotta kiusaajat saadaan vastuuseen ja kiusatuille oikeutta. Se, joka uskaltaa nousta sortajia vastaan, ansaitsee koko yhteisön kunnioituksen.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
8065
Vihainen
#1

Voi tätä hyysäreitten maata. Naapurini nuori tyttö lähti opiskelemaan yliopistokaupunkiin ja sai ns soluasunnon. No ,asuntoon oli majoitettu myös vieraskulttuuria edustava tyttöopiskelija,no kuinka ollakkaan kävikin ilmi että tämä tyttö olikin poika. Tyttö teki ilmoituksen tästä soluasukkaasta,ohje oli mennä huoneeseen ja lukita ovi,asia onneksi selvisi tälläkertaa. Kuka olisi ollut vastuussa jos jotain kamalaa vieraskulttuurissa normaalia olisi kerennyt tapahtua,kysympähän vaan ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Olen aina ihmetellyt opettajien saamattomuutta puuttua kiusaamiseen ja kiusaajien hyysäämistä. Miksi rikosoikeudellista ikärajaa ei voitaisi laskea? Kyllä nämä pikkuperkeleet tietävät varsin hyvin mitä tekevät!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000