Perussuomalaiset

Aleksi Hernesniemi

Hölmölä, eli ihmisoikeusprofessorien luvattu maa

Perustuslakimullahit. Ihmisoikeusfariseukset. Perusoikeus”asiantuntijat”.

Monta nimeä heistä on kuullut käytettävän. Korkeasti koulutettuja henkilöitä, joita ei ole valittu missään vaaleissa perustuslain valvojiksi, mutta jotka antavat lähes taivaallista alkuperää olevia lausuntoja perustuslain uhkista. Nämä ihmiset tietävät, kuinka Suomen perustuslakia tulee oikeasti tulkita. He myös tietävät, kun perustuslakia rikotaan. Sanomalehdet totta kai lyövät rumpua, kun joku yliopiston suurvisiiri jyrähtää, kuinka hallitus liikkuu toimissaan jälleen kerran ihmisoikeuksien rajamailla.

Mistään ei saisi leikata, koska jos leikataan, niin se on lähestulkoon ihmisoikeusloukkaus. Myöskään eturyhmien saavutetuihin etuihin ei saa koskea, vaikka ne muistuttavat modernin ajan aatelisprivilegioita. Sen sijaan ei ole ihmisoikeusloukkaus, jos veroja korotetaan, luodaan tuhoavaa sääntelyä, suositaan eturyhmiä, ajetaan työpaikat ulos Suomesta, valtionvelkaa kasvatetaan ja jätetään jälkipolville savuava konkurssipesä. Sekö on hyvinvointi-Suomi?

Uusimpana ominaisuutena ihmisoikeuksien kehityskaaressa on internationalistinen universalismi: suomalaisten veronmaksajien rahat kuuluvat koko maailmalle. On haluttu antaa ”paperittomille” (suomeksi: laittomille maassaolijoille) ilmainen terveydenhuolto ja turvapaikanhakijoille samat julkiset palvelut kuin suomalaisille. Koska perustuslaki ja ihmisoikeudet. Kaikki tämä sen nimissä, että Suomen perustuslaissa sanotaan oikeuksien kuuluvan ”jokaiselle”.

Ihmisoikeuskeskustelu on lähtenyt lapasesta jo kauan sitten. Maalaisjärki ja kohtuus on unohdettu.

Suomi jäi toisen maailmansodan jälkeen kommunistisen Neuvostoliiton etupiiriin. Suomessa alkoi vuodesta 1945 sosialismin aikakausi, jota seurasi julkisen sektorin räjähdysmäinen kasvu, kaikille kuuluvat ilmaispalvelut ja Pirkkalan monisteet. Leipää ja sirkushuveja jatkui 1990-luvun lamaan saakka, kun Neuvostoliitto romahti. Kaikki eivät ole kuitenkaan heränneet tähän päivään, vaan elävät yhä henkisesti ”jakovaran” aikakautta. Emme elä enää 1980-luvun yltäkylläisyydessä. Suomen talous sakkaa. Ay-liike on kynsin hampain kiinni saavutetuissa eduissa, valtionyhtiöiden johtajat ovat isolla palkalla, demarit haluavat lisää veroja, yritys- ja poliittiset tuet jatkuvat, monikulttuurisuuden saamat avustukset… ja se Guggenheim, jota porvarit ja sosialistit yhteistuumin halusivat ajaa kuin käärmettä pyssyyn. Täällähän eletään vielä kuin jossain Fennostanin neuvostotasavallassa! Tai siis eurostotasavallassa, kiitos yhteisvaluutta euron, joka tuhoaa Suomen kilpailukyvyn.

On unohdettu perus- ja ihmisoikeuksien perimmäinen ajatus: yksilön suoja valtion tyranniaa ja toisten ihmisten väärinkäytöksiä vastaan. Klassiset perusvapaudet, joihin kuuluu sananvapaus, uskonnonvapaus, liikkumisvapaus ja niin edelleen – kaikkia näitä tarvitaan vapaassa yhteiskunnassa, ettei kukaan pääse oikeudetta rajoittamaan toiselle kuuluvia luonnollisia oikeuksia. Ajan kuluessa perus- ja ihmisoikeuksiin on alettu lukea myös positiivisia oikeuksia: oikeutta johonkin etuuteen, kuten koulutukseen, terveydenhuoltoon ja muihin julkisiin palveluihin. Näitä on perusteltu positiivisilla ulkoisvaikutuksilla, kuten kansanterveyden ja kansan koulutustason parantumisella, jotka heijastuvat koko kansan menestykseen.

Jossain vaiheessa mentiin pahasti yli: perus- ja ihmisoikeudet ankkuroitiin täysin positiivisiin oikeuksiin, klassiset vapaudet heitettiin romukoppaan, eikä ”ihmisoikeusekspansiolle” näy enää rajoja. Kansankiihotuspykälät, ”positiivinen diskriminaatio”, Guggenheim, OKM:n feministikirjat, kansalaispartioiden kieltämiseen ja laittomien maassaolijoiden hyysäämiseen tähtäävät hankkeet ovat esimerkkejä tämän aikakauden hullutuksesta.

Perustuslaki on ihmisen säätämä laki. Sitä voidaan ja sitä pitää muuttaa, jos se ei sovellu enää omaan aikaansa. Ja sitä voidaan muuttaa myös vähemmän vihervasemmistolaiseen suuntaan. Ja siitäkös ihmisoikeus”asiantuntijat” älähtävät. Kun pakkoruotsi ja kaksikielisyys nousevat puheeksi, huudetaan kurkku suorana perustuslakia. Mutta missä on silloin perustuslaki ja ihmisoikeus, kun Suomen nuoret menettävät useita vuosia opinnoissaan turhan kielen opiskeluun? Tai missä on kantaväestön perustuslaillinen omaisuudensuoja, kun Suomeen tulee valtavat määrät kehitysmaalaisia ja heille tarjotaan verorahoista ilmaiset palvelut? Missä on perusoikeudet, kun EU haluaa viedä suomalaisilta ampuma-aseet, jotka kuuluvat perustuslaillisen omaisuudensuojan piiriin?

Täydellinen hiljaisuus. Syy: nostetaan esille vain ne ihmisoikeudet, jotka tukevat omaa poliittista agendaa, ja vaietaan muusta.

On tietoinen valinta, mitä arvomaailmaa Suomen oikeustieteellisissä ja yhteiskuntatieteellisissä opetetaan. Jos yliopistoissa eletään vielä 1970-luvun sosialismin jälkihöyryissä, onko ihmekään, jos sieltä valmistuvat indoktrinoidut ”asiantuntijat” kannattavat vihervasemmistolaista maailmankuvaa?

**

Lopuksi;

Usein mietin, että onko todellakin niin, että meidän on Suomessa mentävä pohjan kautta. Onko niin, että 1990-luvun lama ei ollut riittävä opetus? Tehdäänkö vielä ns. ”Kreikat” ja pakotetaan järjestelmä puhdistumaan? Se on kivulias tie ja toivottavasti siihen ei tarvitse mennä. Toivottavasti ymmärretään ajoissa, mihin holtittomuus johtaa.

Ihmettelen ja arvostan sitä sisua, miten suomalainen pienyrittäjä on jaksanut kaikki nämä vuosikymmenet tässä Fennostanin neuvostotasavallassa.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
paavo
#1

Joku viisas sanoi aikoinaan: Tietäisittepä miten vähällä järjellä maailmaa johdetaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Surkuhupaisinta tässä kaikessa näytelmien sarjassa on oikeutemme itse määrätä asioista.
Ei riitä, että itse olemme itsemme nurkkaan maalanneet. Todelliset päättäjät istuvat EU:n komissiossa, sen Ihmisoikeus tuomioistuimessa ja EKP:n johtoklikissä.
Eli pullistella voidaan, mutta viimeisen sanan sanojat istuvat aivan muualla kuin Arkadianmäellä.
Mihin me muuten tarvitaan 200 istujaa? No, pitävät kulisseja pystyssä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko järkee vai ei
Hämmentynyt
#2

Onko Suomessa EU:n tai EKP:n VALVONTAKOMISSIO kuin aikanaan Neuvostoliitolla?
Onko hallitus ja eduskunta pelkkä kumileimasin?
Suvaitsevaiset sanovat että muslimeilla on oikeuksia ja kristityillä velvollisuuksia, Suomi kuuluu kaikille se ei ole keneltäkään pois…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

heh
#3

…kun Suomen nuoret menettävät useita vuosia opinnoissaan turhan kielen opiskeluun.
Aika kovapäisiä opiskelijoita, jos ruotsin kursseihin vuosikausia käytetään 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomi suomalaisille takaisin
#4

Erikoista nykyinen meininki, kun kantasuomalaisilla, etenkin jos on kristitty, ei tässä maassa ole enää sijaa vaan etenkin musleemeilla on näköjään enemmän sijaa, kaikenlaisia oikeuksia ym. ym. kuin meillä, jotka ovat tämän maan, itsenäisyyden ja hyvinvoinnin rakentaneet. Tälläinen toiminta täytyy saada loppumaan ja huomioida ensin oman maan kansalaiset eli Suomi suomalaisille takaisin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000