Perussuomalaiset

Aleksi Hernesniemi

Aseesi viedään, oletko valmis?

Ampumavälikohtaukset – tapahtuivatpa ne missä vain maailmassa – aiheuttavat saman reaktion: asepelon lietsonta ja himo kieltolakiin. Näin kävi myös Suomessa muutama vuosi sitten. Johtavat poliitikot ovat vihjailleet jopa käsiaseiden täyskieltoa. Tällaisten hätäisten heittojen takana on poliitikkojen hätä äänestäjistä. Jotain on pakko kieltää, jotta voisi näyttää tärkeältä äänestäjien edessä. Nyt samanlainen keskustelu jatkuu Pariisin terrori-iskujen myötä.

Taustalla tapahtuu myös muuta. EU:n komissio on halunnut muuttaa asedirektiiviä (91/477/ETY) siihen suuntaan, että aseiden omistaminen vaikeutuisi merkittävästi. Sisäministeriö on jo ilmoittanut tiedotteessaan 4.11.2015, että asedirektiivi ” tarkoittaisi käytännössä edellä mainittujen lajien [SRA- ja practical -ammunnan] loppumista nykymuodossaan. Myös aseiden keräily hankaloituisi mahdollisten muutosten myötä.” Sisäministeriön muistiosta (SM2015-00353) selviää tarkemmin, mitä suomalaisten aseenomistajien selän takana parhaillaan juonitaan (E 60/2015 vp).

”Saatujen tietojen perusteella on ennakoitavissa, että komissio esittää ainakin seuraavia muutoksia:

1) Sarjatuliaseiden (A-luokka) hankinnan ja hallussapidon kieltäminen yksityisiltä kokonaan, myös pysyvästi ampumakelvottomiksi muunnettuina (deaktivoituina). Tiedossa ei ole, koskisiko tiukennus sarjatuliaseiden lisäksi myös jäljempänä 2-kohdassa mainittuja aseita.

2) Rynnäkkökiväärien ja konepistoolien puoliautomaattiversioiden (itselataava kertatuli) siirtäminen direktiivin A-luokkaan, joihin voidaan direktiivin nykyisten säännösten mukaan antaa lupia vain erittäin rajoitetuin perustein. Rajaus koskisi puoliautomaattiaseista vain sellaisia, jotka toimintatapaa lukuun ottamatta vastaavat sarjatuliaseita. Tiedossa ei ole, minkä ominaisuuden perusteella jaottelu tehtäisiin.

3) Aseiden nettikaupan rajoittaminen yksityishenkilöiltä. On epäselvää, koskeeko tämä myyntiä vai hankkimista vai molempia. Ehdotettujen toimenpiteiden tarkoituksena on EU:n sisäisen turvallisuuden parantaminen. Taustalla ovat Pariisissa, Kööpenhaminassa sekä Amsterdamin ja Pariisin välisessä junassa tapahtuneet ampumavälikohtaukset. Lisäksi taustalla ovat ampuma-aseiden valvontaa tekevien jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaisten suositukset laittoman asekaupan ehkäisemiseksi unionin alueella. Yllä selostetuilla rajoituksilla olisi merkittäviä vaikutuksia ampuma-aseiden hankkimiseen ja hallussapitoon sekä ampumaharrastukseen Suomessa.”

Toivottavasti missään ampuma-aseharrastajaryhmässä ei kuvitella, että ”tämä ei koske meitä”. Kyllä koskee! Kieltoja tulee kieltojen perään jatkossakin, ja mitä enemmän siimaa annetaan, sitä lähempänä on myös oman harrastuksen (tai elinkeinon) loppu. Miten voidaan vakuuttua siitä, että juuri tämä kiristys olisi viimeinen ja tämän jälkeen aseenomistajat jätettäisiin rauhaan ikuisiksi ajoiksi? Ei varmasti jätetä! Ampuma-aseiden omistajien tulee pitää yhtä, sillä aseenomistuksen puolustaminen on kaikkien yhteinen etu.

Poimintoja eräistä järjestöjen lausunnoista:

* [10.11.2015] Reserviläisliitto ja Suomen Reserviupseeriliitto ovat vastanneet, että he eivät pidä tarpeellisena eivätkä toivottavana itselataavien kertatuliaseiden tai suurikapasiteettisten lippaiden hankkimista ja hallussapitoa koskevia lisärajoituksia.

* [12.11.2015] Suomen Ampumaurheiluliitto lausunnossaan ”vastustaa jyrkästi EU:n kaavailemia mahdollisia kiristyksiä. Urheiluammunnassa käytetään itselataavia aseita, erityisesti pistooliammunnan olympialajeissa sekä kaikissa practical-lajeissa, joissa käytetään itselataavia kivääreitä, haulikoita ja pistooleita. Tämänkaltainen asekielto johtaisi näiden lajien harrastamisen loppumiseen.”

* [12.11.2015] Ampumaharrastusfoorumi on lausunnossaan todennut, että se ”suhtautuu nuivasti siihen, että laillisten ja hyvämaineisten aseluvanhaltioiden harrastusta säänneltäisiin nykyisestään ja mahdollisesti osittain jopa kiellettäisiin.”

* [13.11.2015] Suomen Asehistoriallinen Seura (SAHS) on ilmoittanut, että se kannattaa ”tietenkin aserikollisuuden vastaisia toimia, mutta laillinen aseiden valmistus, myynti, omistaminen ja käyttäminen näiden toimien kohteena ovat väärät eivätkä tue tavoitetta aseturvallisuuden parantamisessa.”

* [13.11.2015] Asekauppiaiden Liitto ry on ilmoittanut, että ”esitys tuollaisenaan ei tule estämään laitonta asekauppaa mitenkään, ainoastaan lopettamaan ja rajoittamaan rehellisten ihmisten metsästystä, asekeräilyä ja asehistorian taltioimista, eri ammuntalajeja sekä tuhoamaan laillisen asekaupan.”

Muistio sekä edellä mainittujen järjestöjen lausunnot herättävät monia relevantteja kysymyksiä:

* Jos valtio aikoo korvata osittain tai kokonaan aseenomistajille kohdistuvat menetykset, kuinka kalliiksi se tulee veronmaksajille? Vai korvataanko mitenkään (eli kuinka kalliiksi tulee ainoastaan aseenomistajille)?

* Kuinka aiotaan paikata ammottava aukko, joka aiheutuu vapaaehtoiselle maanpuolustukselle SRA- ja practical -ammunnan loppumisesta?

* Miten on varauduttu siihen, että Suomeen syntyy yhtäkkiä joukoittain ”rikollisia”, koska he omistavat deaktivoituja aseita koriste-esineinä?

* Mikä on ampumaseuraan pakottamisen ja perustuslaillisen yhdistymisvapauden välinen suhde? Voiko yhdistykseen kuuluminen tai kuulumattomuus vaikuttaa yksilön oikeuteen saada asetta? (mainittu muistiossa Suomen tavoitteena, s. 2)

* Kuinka luvanhaltijan sopivuutta pyritään kontrolloimaan ja millaisia kustannuksia se aiheuttaa veronmaksajille? (mainittu muistiossa Suomen tavoitteena, s. 2)

* Kuinka lupien määräaikaisuuksien tiukentaminen tulee lisäämään kustannuksia luvanhaltijoille sekä veronmaksajille (mainittu muistiossa Suomen tavoitteena, s. 2)

Aseet ovat ihmisille kuuluvaa yksityisomaisuutta, joten ne kuuluvat perustuslaillisen omaisuudensuojan piiriin. Ihmisten yksityisomaisuuteen kajoaminen on äärimmäisen vakava toimenpide. On syytä muistaa, että omaisuudensuoja on perustuslaillisen oikeuden lisäksi myös luonnollinen oikeus, koska ihmisellä on oikeus omistaa. Myös itsesuojeluoikeus on luonnollinen oikeus, koska ihmisellä on oikeus elää.

Ampuma-aseiden kieltäminen johtaa ainoastaan siihen, että vastuuntuntoinen väestö luopuu aseista. Rikolliset saavat yhä hankittua laittomia aseita ja niitä voidaan käyttää rikosten tekemisessä. Rikolliset käyttävät – ja tulevat jatkossakin käyttämään – teräaseita, ampuma-aseita tai mitä parhaaksi näkevätkään, jotta he voivat suorittaa hirveät tekonsa. He eivät kysy lupaa uhrilta, omaisilta tai poliisilaitokselta. Tappajien, ryöstäjien, tuhopolttajien ja raiskaajien kannalta aseiden kerääminen pois kansalta on hyvä asia, koska ampuma-ase voisi vahingoittaa heitä. Mutta onko tämä uhrin kannalta oikein? Gun-free zone, eli aseeton vyöhyke, tarkoittaa ainoastaan itsepuolustuskieltoaluetta. Aseeton kansa on helppo kohde myös siinä tilanteessa, jos maamme joutuu sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi.

On epäjohdonmukaista, että ampuma-aseiden saatavuutta halutaan rajoittaa, mutta ei puututa isompiin kysymyksiin. Vuosien 2003-2013 aikana ampuma-aseella tehdyt rikokset muodostivat 17 % henkirikoksista. Sen sijaan teräaseella tehdyt henkirikokset muodostivat 41 % henkirikoksista.Yleisin tekoväline oli keittiöveitsi, jota oli käytetty 27 prosentissa rikoksia. Missä ovat siis vaatimukset Suomen vaarallisimpien aseiden – eli keittiöveitsien – kieltämisestä ja luvanvaraistamisesta? Nehän ovat jopa lasten saatavilla ja niihin voi päihtynytkin tarttua. Jopa ruokakaupassa!

Ase ei tapa, vaan se on ihminen, jolla on pahat mielessä. Asekieltojen lisääminen on väärä suunta. Nyt on avattava keskustelu siitä, kuinka ampuma-aselainsäädäntöä voidaan normienpurkutalkoon hengessä keventää ja sallitaan kansalaisille suojeluaseiden omistaminen. Kuinka monta ihmistä voisi olla hengissä kaikkien terrori-iskujen ja kouluampumisten jäljiltä, jos uhreilla olisi ollut mahdollisuus puolustautua mielipuolia vastaan? Kuinka monta raiskausta olisi voitu estää viime vuosien aikana?

***

[Lue myös kirjoitus: Aseenkanto-oikeus kirjattava perustuslakiin]

Osallistu keskusteluun!


30 kommenttia
Turvallisuuden tunne
#1

On paljon turvallisempaa asua, kun lähtökohtaisesti naapurissa ei ole aseita käytettävissä. Suojeluaseita ei tarvita ns. tavallisille ihmisille. Suurin osa mainitsemistasi puukkomurhista tapahtuu kännipäissä. Poliisien toimintaa ei varmaankaan helpota jos oletuksena kaikissa kotikeikoissa vastassa on aseistettu henkilö.

Aseet pois kotoa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

hah hah
Hämmentynyt
#10

Luoko aseita omistavat naapurit sitten turvattomuuden tunnetta? Miten se ilmenee edes? Miten kännissä tehdystä rikoksesta vähättely liittyy mihinkään??? kuinka monta kertaa poliisi on saanut lyijyä vastaansa kotikäynneissä Suomessa??? Faktaa kiitos 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kaupunkilainen
#17

Kyllä aseet seinän takana tuovat turvattomuutta. Maalla niihin kai ollaan totuttu, mutta kaupunkeihin ne eivät kuulu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

täh
Hämmentynyt
#20

Aijaa 😀 miten ne tuovat turvattomuutta???? Aseita ei muuten tunnetilat kiinnosta koska ne ovat elottomia esineitä….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

onhan näitä sanontoja
#25

sinun mielestäsi siis ei voi sanoa : aseet tovat turvallisuutta 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

juu juu
Utelias
#22

Elottomien esineiden syyllistäminen turvattomuuden tunteen luomisesta on jokseenkin erikoista. Yhtä hyvin autoja voisi syyttä turvattomuudesta, niiden parissa kuolee ja loukkaantuu ihmisiä koko ajan. Ihan minkä tahansa asian kimppuun pystyy käymään perustelemalla sitä turvattomuudella….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#26

Suomessa tapetaan autolla selvinpäin n 50x useammin, kuin aseella ja rangaistukset usein naurettavan mitättömiä.
Laki pitää muutaa niin että selvinpäintahallinen törttöily on harkittu murha, kun ei ajata olosuhdeitten vaatimaa nopeutta, seniaan alkoholistit pitää ohjata ajoissa hoitoon.
Törkeä usein toistuva ylinopeus tuomittava tapon yrtityksenä 4x/ 3v.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ar-15
Utelias
#24

Eikö niillä aika monesti ja monessa valtiossa yleensä luoda ja ylläpidetä turvallisuutta????

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

just
Utelias
#11

Maailma on ollut täynnä miljardeja aseita niin kauan kun ihminen ne keksi, jo 150000–40000 eaa. eli aika kauan sitten. eikä maailma miksikään muutu niin kauan kun ihmisiä on. pelkästään Suomessa on aina ollut satoja tuhansia aseita satoja vuosia, miten yhtäkkiä se on muka turvatonta???? Fakta on se Vaikka aseita kuinka vastustaisi, ei ne tästä maailmasta häviä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

lue linkistä esimerkki
#18

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015112320714608_uu.shtml

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

täh
Hämmentynyt
#21

et tainnut sisäistää kommenttia

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

false flag
Utelias
#23

kuten sanottu, ei se maailma siitä miksikään muutu…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaassu
Iloinen
#2

Toivottavasti Perussuomalaiset ryhtyvät aktiivisesti edistämään aselainsäädännön muuttamista USA:n suuntaan jossa lainkuuliaisilla ihmisillä on mahdollisuus hankkia käsi-aseita myös kodinpuolustamiseen sen lisäksi että ase-harrastukseen pitäisi kannustaa lainsäädännöllisin keinoin

Lähi-idän ja kaukoidän väkivaltaisten ihmisten saapuminen eurooppaan on heikentänyt turvallisuutta kaikkialla.
Ruotsissa monet ihmiset eivät enää uskalla lähteä illalla ulos koska on mahdollista joutua maahanmuuttajan ryöstämäksi tai raiskaamaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aimo Annos
#8

USA on kyllä huonoin mahdollinen esimerkki, johtuen juuri aseiden vapaasta saannista. Katselin pari kuukautta sitten dokumenttia, oliko se Bostonista tai Detroitista, no joka tapauksessa n. 250 ampumistapausta puolessa vuodessa, aika villiä meininkiä. Jengit tappavat toisiaan minkä kerkeävät, 12-25 vuotiaat. Sellaistako tännekin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaassu
#15

USA:ssa valkoihoiset aseenomistajat tekevät hyvin vähän rikoksia laillisilla aseillaan.
Ongelmat liittyvät monikulttuuriin ja etnisten jengien kahinointiin ja laittomiin aseisiin.

Ongelmilla ei ole yhteyttä siihen että lainkuuliaisilla ihmisille on oikeus aseharrastukseen ja ihmisillä on mahdollisuus ostaa käsiaseita kodipuolustamiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

just
Hämmentynyt
#16

Muuten hyvä mutta: Yhdysvalloissa rikolliset jengit ei aseita laillisesti hanki tai saa, niinkuin ei muuallakaan. Ja ne osavaltiot missä aseet on rehellisiltä ihmisiltä kielletty, rikolliset jengit tappavat joka tapauksessa minkä kerkiävät. Kun taas ne osavaltiot missä tyyliin kaikilla on ase, ei tätä tapahdu. kumma juttu………..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pallero
#3

Pariisin iskujen tekijät hyökkäsivät aseettomia vastaan. He eivät hyökänneet ranskalaisia sotilaita vastaan. He eivät hyökännet kasarmille eikä ampumaradalle tms. missä olisi aseistettuja henkilöitä.

Jos valtio ei kykene tai halua taata kansan turvallisuutta, niin kansalla pitää olla mahdollisuus puolustaa itse itseään.

Tässä tekisi mieli sanoa että älkää luovuttako aseita vaan piilottakaa ne tai uhatkaa ampua niillä jos joku meinaa ottaa ne. Aseita on sen verran paljon etteivät poliisit pysty niitä ottamaan pois, mikäli niillä osoitettaisiin poliiseja kohti.

Aseiden hankinnan vaikeuttaminen hyödyttää vain laittomien aseiden kauppiaita. Rikolliset, terroristit tms. käyttävät käytännössä aina laittomia aseita.

Aina puhutaan Amerikasta kun halutaan pelotella. Virossa ja Tsekissä saa aseeseen luvan, ja niissä on paljon aseita. Noissa maissa ei kuitenkaan ammusekella miten sattuu. Viron tai Tsekin malli voisi sopia. Persujen Petri Mäkelä puhui Virosta ja Tsekistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pallero
#6

Laittomien aseiden markkinoilta saa käytännössä minkälaisen aseen haluaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hienoa !
#7

Lainaus :
Tässä tekisi mieli sanoa että älkää luovuttako aseita vaan piilottakaa ne tai uhatkaa ampua niillä jos joku meinaa ottaa ne. Aseita on sen verran paljon etteivät poliisit pysty niitä ottamaan pois, mikäli niillä osoitettaisiin poliiseja kohti.

Mitä ihmeen anarkiaa sinä kannatat ? Yhteiskunnan tulee noudattaa lakeja ja kunnioittaa viranomaisia. Moinen rikokseen kehoitus on vastenmielistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

res.ylil
Tyytyväinen
#13

Oma on ongelmasi jos et halua puolustaa itseäsi tai perhettäsi.

Muilta et voi sitä estää! 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaassu
#14

Kunnioittaa viranomaisia, et kai ole vakavisssasi, missä muumilaaksossa kuvittelet eläväsi ?

Viranomaiset ja erilaiset verovaroilla elätettävät viranhaltijat ovat yksi pahimpia yhteiskunnallisia mädättäjiä, liian monet toimivat aktiivisesti kansalaisten etuja ja koko Suomen yhteiskunnan etujen vastaisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mitä ihmettä
#19

luulin sinun olevan Perussuomalainen ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

res.ylil
Tyytyväinen
#4

Ei viedä. Suomessa on satojatuhansia aseita jotka eu yrittää kieltää, ne kun laitetaan piiloon ei niitä kukaan etsi;)

Ja mikäs pakko meidä on eu lakeja totella..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomen lakeja !!!
#12

ihmeellistä idiotismia lakeja kohtaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000